Seniorit netissä

Mietitkö, mitä seniorit tekevät netissä?

Internetissä on ja voi tehdä oikeastaan kaikkea sitä, mitä maailmassa muutenkin on ja voi tehdä. Ainoa ero vanhan, tutun, ”fyysisen” maailmamme ja uudemman, vieraamman, ”sähköisen” maailmamme välillä on oikeastaan se, että toisessa kaikki tapahtuu sähköisessä muodossa ja tuntuu siksi vähän erilaiselta.

Internetin määritelmät ovat usein hyvin teknisiä. Kerrotaan kuinka laitteet ja tekniikat ovat yhteyksissä toisiinsa. Pelkkä tekninen määrittely on kuitenkin vähän harhaanjohtavaa, koska internet ei olisi mitään ilman meitä ihmisiä. Ihmiset ovat internetin rakentaneet, ihmiset tuottavat sinne kaiken aikaa uusia sisältöjä, ihmiset käyttävät internetiä ja kehittävät sitä edelleen, kaiken aikaa laajemmaksi ja monipuolisemmaksi sähköiseksi maailmaksi.

Internetin kehitys on jo siinä pisteessä, että ihminen voi tietyissä olosuhteissa elää elämäänsä neljän seinän sisällä oikeinkin mukavasti jo hyvinkin pitkiä aikoja. Usein ajatellaan, että internet on nuorten maailma, mutta kyllä monet senioritkin ovat sinne astuneet. 168 usein nettiä käyttävää senioria kertoi Netikäs -projektin helmikuussa 2018 toteuttaman kyselyn kautta internetin käytöstään seuraavaa:

Kaikenlaisen tiedon etsiminen

Tarvitsen nettiä tiedonhakuun ja asioiden tarkistamiseen. Päivittäin tulee vastaan asioita, joita pitää selvittää. Haen netistä hakusanoilla, milloin mitäkin unohduksissa olevaa tietoa, kaikenlaista tietoa. Asioita voi myös selventää netin kautta, esimerkiksi mitä tietoja on artikkelia laajemmin saatavissa henkilöstä, paikasta tai tapahtumasta. Google on paras, se on kuin ”Ensyklopedia”, josta tiedon saaminen on helppoa. Olen tiedonhaluinen ja kun asun yksin, enkä voi kysyä keneltäkään, niin kysyn googlelta! Googlesta saa nykyään lähes kaiken tiedon.

Netti tuo tietoa paitsi monista asioista myös kiinnostuksen kohteista. Etsin tietoa minulle mielenkiintoisista asioista, esimerkiksi: maalämpö, autot ja metsästys. Netti on varsinainen tietopankki aina lempimusiikista keittokirjaan saakka. Haen paljon reseptejä, koska ruokareseptit löytyvät netistä helpommin kuin omista kokoelmista. Haen muun muassa leivontaohjeita. Haeskelen tietoa mm. sanaristikoita varten eli käytän täytössä apuna. Ristisanojen ratkaisussa netti onkin kätevä, kun haluan esimerkiksi tietää, kuka minulle tuntematon henkilö on. Käytän nettiä halutessani jostain tietoa esim. käsitöistä ohjeita. Voisin sanoa olevani nettiholisti. Internet on tarpeellinen arjen tiedon hankinnassa. Tosi hyödyllinen palvelu.

Ajan tasalla pysyminen ja viihde

Lähes kaikki tarvitsemani mediainformaatio löytyy netistä ja käytän sitä aktiivisesti. Pysyn ajan tasalla maailman tapahtumista. Luen uutiset ym. ajankohtaiset asiat netistä. Yle-uutiset luen päivittäin. Käyn monta kertaa päivässä esim. Ylen nettisivuilla. Uutisia lukiessani mietin myös, onko kerrottu asia totta.

Käytän nettiä tosi paljon. Luen lehtiä netin kautta. Joka aamu menee 2-3 h, kun selailen lehdistä Suomen ja maailman uutisen yön ajalta. Luen digilehtinä esimerkiksi päivälehdet, kuten: Iltalehti ja Iltasanomat, kesällä luen myös Keskisuomalaisen. Aamulla luen Satakunnankansan sieltä. Aamulehdestä meille tulee vain digiversio, samoin muitakin lehtiä luen vain netin kautta. Luen kahta tai kolmea päivittäin ilmestyvää lehteä. Joitakin asiakaslehtiä olen myös pyytänyt paperisen sijaan verkossa luettaviksi, kun se on ollut mahdollista, mm. Pirkka ja Genos. Luen sanomalehtien uutisia eri puolilta maata, mm. Helsingin Sanomien verkkolehden eli nettihesarin. Minulle ei tule paperilehteä lainkaan, postilaatikkoon tulee vain mainoksia.

Jopa tv kanavat ja suoratoistopalvelut tulevat netin kautta. Meillä katsotaan televisiota pääsääntöisesti internetin välityksellä Watson-palvelun kautta. Käytän Yle Areenaa ja Katsomoa ym. vastaavia. Katson ohjelmia ja kuuntelen musiikkia netissä. Spotify ja Youtube ovat tuttuja. Duolingo on mahtava. Elokuvia yms. katselen. Musiikkia kuuntelen toisinaan. Erilaisten palveluntarjoajien ”omat sivut”-palveluita käytän, kuten Veikkauksen nettipelaamista. Muutamia pelejä pelaan, lähinnä lottoan joskus. Loton teko käy kätevästi netin kautta. Pelaan päivittäin spiderit ja myös maksuttomia nettipelejä.

Raha-asiat ja ostokset

Hoidan pankkiasiat netin kautta, sitä kautta hoituvat kaikki taloutemme laskut. Koska kuntakeskus on kaukana, on hyvä, että pystyy maksamaan laskut kotona. Maksan laskuni verkkopankissa. Säännölliset laskut tulevat verkkopankkiin E-laskuina. Käytän nettiä myös sijoitustoimintaan, tsekkaan Fortumin päivän pörssihinnat. Käyn myös Kelan sivuilla, hoidan asumistuen uusimiset, ym. Tarvitsen internettiä esim. lomakkeiden täytössä. Veroilmoitukset, esimerkiksi metsäveroilmoituksen teen netissä, Vero.fi. Myös vakuutusasiat hoidan netissä.

Tutustun tavaroihin ja niiden hintoihin netissä. Teen osan ostoksista netin kautta, ostan verkkokaupoista mm. kirjoja. Käytän internettiä liikaakin, teen verkko-ostoksia, mm. vaatteita. Ostan elokuvaliput, varaan teatteriliput, tilaan liput konsertteihin. Tietenkin tori ym. ovat käytössä, koska ostan ja myyn tavaraa netissä, siis tori.fi. Käytän nettiä erilaisiin verkko-ostoksiin, ostan matkaliput, kuten juna- ja linja-autoliput. Teen paljon ostoksia nettikaupoista, matkatilaukset ja paljon muuta. Haeskelen tietoa matkustusmaista, tutustun lomakohteisiin ja varaan matkat ja matkaliput. Tänäänkin on koko päivä mennyt hakiessani Lapinmatkaa varten kaikenlaisia tietoja, matkoja ja retkiä suunnittellessa, hotelli ja lippuvarauksia tehdessä.

Terveyspalvelut, ym. asiointi

Asun maaseudulla ja netin kautta hoituvat kaikki päivittäiset asiat, ei tarvitse aina lähteä liikenteeseen. Omien terveystietojeni tarkasteluun käytän omakanta.fi. Tarkistan tietoja ja uusin lääkkeeni omakannan kautta. Ajanvaraukset ym. henkilökohtaiset asiat hoituvat netin välityksellä Omakannassa. Lääkärit voi tilata netin kautta, samoin uudistaa reseptit. Vuosi-ilmoitukset, laboratorio ja vastaanottoaikojen varaaminen ja tulosten saaminen, jne. hoituvat. Labratulokset ym. saa internetin kautta. Googlesta tulee myös haettua tietoja esim. sairauksista. Terveyskylä on paikka, jossa vierailen aika-ajoin. Liikunnan seuraus/tilastointi (Sport Racker) on käytössä.

Virastojen sivuilla vierailen. Etsin tietoa, kuten aukioloja ja aikatauluja, mm. virastoaikataulut. Käytän PRH, poliisi, kanta, RCI ja tarvittaessa Kela ym. nettisivuja. Käytän kirjastopalveluita ja kansalaisopiston ilmoittautumisliittymää internetissä. Asioimiseen, esim. kirjojen varaukset ja lainojen uusimiset. Välttämätön asiointi, kalastus- ja metsästysluvatkin hoituvat. Etsin tietoa paikoista ja tapatumista ja teen varaukset ja tilaukset. Hoidan netissä myös kampaajavaraukset.

Keli ja liikkuminen

Seuraan netistä päivittäin säätietoja, Ilmatieteenlaitoksen sivuilta. Haen netistä aikatauluja, ostan ja tulostan VR:n lippuja. Käytän kartta- ja navigaattoripalveluita, esimerkiksi Google mapsia. Etsin taustatietoja eri asioihin, paikkakuntien sijainnista puhelinnumeroihin. Osoitetiedot, puhelinnumerot ja muut tarpeelliset tiedot saa netistä. Tarkistan myös liikennetiedot.

Hoidan auton huolto ja katsastusasiat netin kautta. Auton liikennekäyttöön otto ja liikennekäytöstä poisto hoituu netin kautta, samoin tarviketilaukset. Tänään meni matkalla Kanta-Hämeeseen auton ajovalo pimeäksi. Netin avulla löysin helpoimman autokorjaamon ja sain korjausajan. Google Mapsin avulla löysin paikan ja ajo-ohjeen sinne. Lumi pöllysi tiellä matkan jatkuessa. Hyvä että sain uudet ajovalot.

Sähköinen työnteko, harrastaminen ja osallistuminen

Netti mahdollistaa monia harrastuksia. Käytän nettiä apuna suunnitellessani eri jumppaohjelmia (Youtube) ja joogaan. Saan yleensä tärkeimmät tiedot harrastuksieni toiminnoista ja ajankohdista sekä tiedot niiltä yhdistyksiltä joiden toiminnassa olen mukana. Ilmoittaudun kilpailuihin ja muukin harrastustoiminnan yhteydenpito hoituu sähköpostin kautta helpoiten. Päivittäin käytän internettiä mm. harrastukseeni sukututkimukseen. On itsestä kiinni mitä sieltä haluaa saada ja tutkia.

Netti on minulle päivittäinen työ-, harrastus ja tiedonhankintakanava. Netti auttaa opiskelussa, esim. kielet ja voi käyttää apuna googlea kielen kääntäjänä. Netin avulla saa etäosallistumismahdollisuuden seminaareihin ja kokouksiin. Enpä tiedä, mitä sitä pakkasilla tekisi, jos ei tätä olisi, kun en uloskaan oikein pääse. Minä kuuntelen jopa jumalanpalvelusta oman paikkakunnan kirkosta internetin välityksellä.

Järjestötyössä netti on ehdoton, nopea, monipuolinen ja saavuttaa jäsenistön helposti. Käytän nettiä pöytäkirjojen, esityslistojen, vuosikertomusten toimintasuunnitelmien kirjoittamiseen ja lähettämiseen s-postilla. Hoidan kurssitiedotusta, kokousasioita, matkojen suunnittelua. Olen yhdistyksen kotisivuvastaava, nettijäsenrekisterin ylläpitäjä ja Facebook-sivun ylläpitäjä, laitan tiedotteita. Hoidan yhdistyksen sivujen päivitykset, ylläpidon ja seurannan. Olen myös e-viljo-sivujen ylläpitäjä. Katson kalenterimerkinnät, viestit yms. Teen seurapalstailmoitukset. Lehti-ilmoitukset ja jutut lähetän s-postilla. Netti on hyvä työväline.

Töissä olin paikallislehdessä, jossa työ oli kokopäiväistä tietokoneella työskentelyä laidasta laitaan; ilmoitusten teosta lähtien kuvien käsittelyyn, juttujen ja sähköpostien käsittelyyn ym. Nyt olen ollut muutaman vuoden eläkkeellä. Kirjoittelen asiakirjoja oupen office ohjelmalla. Kirjoitan päiväkirjaa, käytän tekstinkäsittelyyn, tietojen käsittelyyn. Otan valokuvia ja lähetän niitä eri kanavissa eteenpäin. Kirjoitan kahta blogia, valokuvaan ja kuvankäsittelen, postailen yms. jokainen päivä. Käytän myös pilvipalveluita erityisesti valokuvien säilytykseen ja varmuuskopioimiseen, myös joidenkin asiakirjojen ja esim. käsityö- ja ruokaohjeiden ”varastointiin”. Päivyriä käytän, asioiden ja menojen taltiointiin.

Yhteydenpitoa kellon ja maapallon ympäri

Käytän sähköpostia. Se on kätevä. Kaikenlainen tiedon vastaanottaminen, yhteydenpito ja viestittely hoituu. Sen välityksellä on kätevä tiedottaa omista osallistumisista ja muista tarpeista. Sillä tavoittaa ihmiset, jotka ovat kovin meneviä häiritsemättä heitä kesken omia toimintojaan. Tarvitsen sähköpostia myös ulkomaille. Luen sähköpostia päivittäin.

Netti on hyvä yhteydenpitoväline ympäri maailmaa, tärkeä yhteydenpitoväline erityisesti ulkomailla ja kaukana asuviin omaisiin. Sen avulla tavoittaa läheiset, ystävät ja tuttavat. Skype on ehdoton, kun pidän yhteyttä pojan perheeseen ulkomailla. Joskus skypetän pojalleni Saksaan. Skypessä on mukava, kun on mahdollista nähdä puhekaveri samanaikaisesti. Erityisen onnellinen olen pikaviestiyhteyksistä, esim. Whatsappin avulla pidän yhteyttä kaukana asuviin rakkaisiin ihmisiin. Whatsapp on käytössä ahkerasti sekä yksittäin että perhekeskeisesti ryhmänä.

Olen somessa. Käytän päivittäin Facebookia. Aamulla luen Facebook -ryhmieni uutislinkit, katselen lähipiirin tekemiset ja joskus jotakin hauskoja juttuja selailen. Pidän Facebookin avulla yhteydet ystäviin. Facebookin messengeriä käytän viesteihin lapsieni, ystävieni ja sukulaisten kanssa. Lastenlasten kanssa kuvia vaihdan ja katselen. SOME (Facebook, Messenger, Instagram, Twitter) ovat käytössä. Käytän vähän YouTubea, myös Pinterestia ja jonkin verran Google+:a. Pinterest tuo ideoita ja hyvää mieltä. Siis, mitä meillä oli ennen nettiä? Yhteydenpito kavereihin on tiivistä.

Netin merkitys

Käytän pöytäkonetta, tablettia ja älykännykkää. Minulla on kannettava, I Pad ja älypuhelin. Kotona minulla on kaksi tietokonetta, mac ja pc. Olen hyvinkin kiinnostunut tietotekniikasta, käyttämään nettiä ja oppimaan uutta. Koen netin käytön erittäin hyödylliseksi ja innostavaksi, koska aina oppii jotain uutta. Olen käyttänyt internetiä koko sen olemassa olon ajan. Minulle hyvin tuttu juttu. Toimin nettiopastajana ystävilleni tai heille, jotka kääntyvät puoleeni.

Netti on käyttökelpoinen niin tietokoneella, tabletilla kuin älypuhelimella. Apuna arjessa, verraton löytää asioita ja ilmiöitä, kaikkea mahdollista. Helppo tapa hoitaa asioita nopeasti, mielestäni nettiä on helppo käyttää ja hoidan asiat mieluiten netin kautta. On erittäin tarpeellinen, katson sen työkalukseni. Se on yhteydenpito-, asioidenhoito-, tiedonsaantiväline, jota suosittelen! Tuntuu etten tulisi enää toimeen ilman nettiä, miten enää voisikaan, ilman nettiä ja sen palveluja. Sieltähän löytyy kaikki. Tekoäly on nyt puheenaiheena, liputan sitäkin, rutiinit sille ja ihmisen aika ja aivot hyödyllisempään käyttöön.

Hyvin myönteinen on suhtautumiseni. Mielestäni internetin käyttö on edellytys tasa-arvoon tietoyhteiskunnassa. Internet laventaa elämääni, se on laajentanut maailmakuvaani. Netin käyttö on elämässäni yhtä normaalia kuin tiskikoneen ja pölynimurinkin käyttö. Netti on luonnollinen osa elämää, se on arkielämää.

 

Koonti: Sanna Tuominen

Teksti: senioreiden itsensä omin sanoin kertomaa

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s