Runo ihmisestä ja tietokoneesta

IHMINEN JA TIETOKONE

Numeroita, lyhenteitä,
osoitteita, kiemuroita.
Edessä tietokone, takana puhelin,
vieressä vastaaja, ehkä toinenkin.
Pirinää, pärinää, alituista hälinää…

– Keskellä ihminen –

Kädet ahkerat kirjainnappeja hakkaa,
eikö kiire ihmiseltä koskaan lakkaa –
Kun valmiiksi saat joku keksinyt on
uuden, paremman version.

Heität entiset roskiin,
puna nousee poskiin.
Hikihelmet otsalla kiiltää.
Kysyt, vastaat, kysyt uudelleen.
Miksi pelkkää kiirettä on elämä tää.

Painat nappeja,
kaiken tiedon saat mitä mielesi halaa. –
Kun takaisin palaat
olet yksin koneesi kanssa.

Edessäs` kaikki tieto on sulla.
Voit minne tahansa tiedostoon tulla,
ovet avata virtuaalimaailmaan,
näkymättömään ja olevaan.

Voit katsoa henkilötietosi omat tai
hakea Alppien maisemat somat tai
puhua mutkaista sähkökieltä ja
löytää uuden ystävän sieltä.

Vaan kun lopulta ruutu pimenee
taas yksin jäät –

Kone on vain kone, ei tunteita sillä,
ei itke, ei huokaa, ei naura millään.
Vain ihminen tietää, mitä toinen anoo
ja joskus ystävällisen sanankin sanoo.

Rauni Rauthovi


Tämä runo on Eläkeliiton Tunne mieli -toiminnan syksyllä 2017 järjestämän ”Mielen valo ja varjot” -runokilpailun satoa.

”Opinpolkuja nettiarjessa” -otsikon alla julkaisemme ikäihmisten omia tarinoita. Haluatko kertoa oman tarinasi, vaikkapa runon muodossa? Katso ohjeet tarinan tekemiseen täältä: https://netikas.fi/2018/02/15/kerro-tarinasi/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s